Valokuvia, Muistikuvia ja Fotografiska
On heinäkuu ja sataa vettä, Suomen kesä. Muu Eurooppa kiehuu polttavien helteiden kourissa, meillä pohjoisessa on vehreää ja raikasta.
![]() |
| Sataa |
Fotografiska on Fotografiska on yksityinen valokuvataiteen näyttelytila Tukholman Södermalmilla, Tallinnan Telliskiven alueella ja New Yorkissa, Berliinissä, Shanghaissa ja pian myös Oslossa, sekä myös pienimuotoisena näyttelynä Porvoon Taidetehtaalla "Until the Kingdom comes" 2.8.26.asti. 
Täältä pääsee porvoon Fotografiskan näyttelyyn. 
Kirjoittaja Tähtisadetta Porvoon Taidetehtaalla rappusilla.
Porvoossa on myös Porvoon Taideyhdistys ry:n 60v juhlavuoden puitteissa kamerakerhon valokuvanäyttely "Jag i Bilden".
Porvoon Kirjastossa valokuvanäyttelyn on kuratoinut PTY:n jäsen Outi Caven-Pöysä, näyttelyn teoksia on kahdessa kerroksessa, alakerrassa sekä rappusten yläpään käytävässä. Teoksissa on tavallaan valokuvaajan omakuva, selfie. Yläkertaan on sijoitettu myös Sefie-työpajojen tulos jonka toteutti O. C-P. yhdistyksen jäsenten kanssa mini-instantkameroilla. Osallistuin A:n kanssa näyttelyn avajaisiin. Kirjasto on viihtyisä ajanviettopaikka, on lehtienlukusali, kirjoja, videoita ym. lainattavaksi, kahvio ja oli myös iso palapeli jota on aloitettu ja jota voi jatkaa. Kirjastosta voi myös varata tietokone-konttorin omaan käyttöön noin tunniksi kerrallaan, on myös kokoustiloja.
Selfie installaation osa Porvoon kirjastossa.
![]() |
| kirjoittaja Tähtisadetta tarkastelee minikamera-installaatiota. |
Porvoo Taidetehtaalle, kuratoitu näyttely Simen Johan, on Fotografiskan toinen näyttely Porvoossa. Näyttely sijaitsee Porvoon Taidetehtaan ensimmäisessä kerroksessa.
Porvoon Fotografiska, osa julisteesta.
Tukholmaan on helpointa mennä mennä Ruotsin laivalla risteilylle, Vikingillä. Kun kävelee satamasta Skansenia kohti, voi poiketa matkan varrella katselemaan valokuvia. Vaikuttava oli pari vuotta sitten Peter Lindbergh'in näyttely "On Fashion Photography", kuvia joita olen nähnyt lehdissä ja julkaisuissa kautta vuosien, tänä vuonna esillä oli useamman valokuvaajan kuvia, joiden parissa voi viihtyä vaikka koko päivän. Tukholman Fotografiskasta on helppo jatkaa matkaa Tukholman muihin taidemuseoihin tai voi pistäytyä vanhaan kaupunkiin.
Tukholman Vanhassa kaupungissa. 
Tukholman Fotografiskassa käymässä viime keväänä. 
Tukholman Fotografiskasta ostin muistoksi valokuvakirjan.
Tallinnassa kävin Helsingin Taideyhdistys ry.n retkellä laivalla, Satoi koko päivän ja oli juuri sopiva keli taidenäyttelyä varten. Kävimme ensin Kadriorgin linnassa jossa oli esillä "Luonnon ja Taiteen Sinfonia, Serlachiuksen taidekokoelma. Toinen vierailukohde oli Tallinnan Fotografiska jossa paras anti oli Latvialaisen Inta Rukan "Places Called Home", jossa viihdyin elokuvan parissa. Osa retkeläisiä valitsi Valokuvataiteen sijaan ostoksilla käynnin. Yllätyksenä tutustuin Helsinkiläiseen valokuvaajaan joka oli samassa pöydässä laivapäivällisellä A.N.
jolta ostin hänen itse tekemänsä runo- ja valokuvakirjan "Kaltsin Kaltsit".
![]() |
| Maisema Veckjärvelle. |
Valokuvaaminen on silmää ja taitoa vaativa kuvataiteen laji. Kuka tahansa voi helposti ottamaan valokuvia kameralla tai nykyään "puhelimella". Kun oli pieni, meillä oli kotona kinofilmi laatikkokamera jolla ikuistettiin perhetapahtumia. Vanhempi siskoni keräsi limsapullojen korkkeja lomakkeeseen, joka lähetettiin juomatehtaalle ja paluupostissa tuli uudenlainen pieni kamera, ja kuvia otettiin. Ostin ensimmäisen kamerani aikuisena, se oli tavallinen kinofilmikamera ja jossain vaiheessa tuli markkinoille digikameroita joihin alkuun mahtui 10 valokuvaa, nykyään lukemattomai otoksia. Laborantti-koulussa opiskelimme valokuvaamista ja kehitystä pimeässä laboratoriossa. Kun opiskelin artenomiksi kuvasin digikameralla kuvia Tamperelta ja käsittelin ne graafisen puupiirroksen näköisiksi kuviksi ja pidin niistä näyttelynkin, mutta sittemmin olen valokuvannut mediaan ja blogiini
kuvia.








Kommentit
Lähetä kommentti