Synttäriviikolla
Muistot jäävät ympäristöön ikuisiksi ajoiksi, luonto muistaa.
Ken on syntynyt sunnuntaina on onnellinen aina. Viime sunnuntaina taas kerran on tullut vuosi lisää. Elämääni on mahtunut kaikenlaisia tapahtumia ja elämääni on aikuisiällä mainittu "ALITUINEN MUUTOS". Tällä viikolla kävin Näsin kartanossa jossa on näyttely "MUISTOIHIN HIILTYNEET" -näytös 29.11.2025-asti, jonka on kuratoinut Alexander Salvesen.
Näsin kartanossa omat huoneet ovat saaneet Broas & Nyberg, Nora Sayyad, Sampsa Indren, Emma Rönnholm ja Paula Salmela. Esillä olevat työt on sijoitettu taiteilija tai taideryhmä per huone. Menin kartanolla aamupäivällä, satoi vettä ja kaupunki oli hiljainen. Menin sisälle rakennuksen toisessa päädyssä olevaa ramppia pitkin ja huomasin olevani ainoa vieras koko näyttelyssä. Kävin läpi näyttelyhuoneet ja koin kuinka huoneitten antama "lämpö" vaihtui kylmästä lämpimään ja viileään. Lämmin huone oli numero 6, josta voi aloittaa näyttelyn, se on perimmäisenä sisääntuloaulasta lähtien ja ulospäin mennessä kuumenee ja viilenee, tai sitten toisinpäin.
Viihdyin näyttelyssä tovin, käykää tekin jos satutte Porvooseen vielä marraskuun aikana.
![]() |
| Vanhaa Porvoota Näsin kartanolta päin Porvoon joen toiselta puolen. |
![]() |
| Kirjoittaja maanantaina aamupäivällä Porvoon vanhassa kaupungissa. |
Perjantaina meillä oli perinteiset "isänpäivä ja yhteissyntymäpäivä" -mieheni uusperhe-päivällinen Il Duettossa jonne minäkin pääsin. Söimme pastaa, pizzaa, lohisalaattia ja jälkkärinä suklaasufle'.
Sunnuntaina kävin metsäkävelyllä ja vietin sitten synttäreitä kotona illalla elinkumppanin, kuoharin ja suklaarasian kera.




Kommentit
Lähetä kommentti