Kun elämä pysähtyy hetkeksi

 Ilta alkoi pimentyä perjantai-iltana, kotiin oli enää vahan matkaa ja yhtäkkiä tunsin kuinka joku ihan kuin otti lalastani kiini ja väänsi sen poikki. Istuin maassa syksyisen koleassa metsässä tutulla lenkkipolulla. vasen jalkani oli taittuneena kummallisesti ulospäin, oikaisin jalan ja tajusin asian, ei missään ketään ollut ja aloin kirkua. Kirkumalla mieleni selvisi sumusta jonne olin pudonnut ja otin puhelimen taskusta ja soitin kotiin. A.K. oli lämmittämässä saunaa ja odotin että kun pääsen lenkiltä niin menen saunomaan, se nyt jäi. 

A:K: tuli etsimään minua lenkkipolulta kävellen ja laitoin puhelimen taskulampun päälle että muutuin näkyväksi, alkoi olla jo aika pimeää. Hän löysi minut aika pian, olin n. 400m päässä kotoa. Soitettiin sitten 112:teen, se on yleinen hätäpuhelinnumero ja sieltä luvattiin lähettää ambulanssi. No aika kului, ja sitten tuli puhelinsoitto että eivät löydä. Neuvoin sitten heidät oikealle tielle ja mieheni lähti oppaaksi tien reunaan. Hän löysi tien numeron  ja sillä perusteella  ja sitten mieheni neuvomanan ambulanssi löysi oikealle tielle ja ensihoitajat löysivät oikealle polulle. 

Vilkutin puhelimen taskulamppua ja ensihoitajat löysivät minut, mutta tilanne oli vähän mahdoton. Piti kutsua hätiin palomiehet joilla on mökijä. Mieheni lähti taas tien varten odottelemaan palomiehiä ja neuvomaan heidät perille. Sain päälleni avaruuspeiton, onneksi maa ja kallio allani eivät olleet kovin kylmiä. Aikaa kului, ja kohta paikalle saapuikin paari riuskaa palomiestä. Siinä tehtiin suunnitelma, maasto ei ollut sopiva mönkijälle ja he päättivät paareilla kantaa minut lanssiin, ja niin tehtiin. Pian olin autossa ja kohta makasin Porvoon sairaalan päivystyksen potilaseriössä. Jalkani röntgenkuvattiin ja otettiin verikoe ja jalkaan laitettiin kipsisidos. 

Yöllä minut siirrettiin kirurgiselle osastolle odottelemaan. Aamukahvi maistui hyvältä. Sain kyynärsauvat ja niiden avulla hypin yhdellä jalalla vessaan.  Illalla pääsin leikkaussaliin. Heräsin pritsiltä parin tunnin kuluttua ja pääsin takaisin osastolle, jalassani oli kääre ja tilapainen tukiside. Maanantaina minulle valmistettiin jalkaan ortoosi, (sain itse valita värin ja kuosin) tukiside jota joutuisin seuraavat yhdeksän viikkoa pitämään. Sairaalassa hoito oli asiallista ja huomaavaista vaikka olin päivystyspotilaana. Jotenkin minua varten oli hommattu hoitorinki ja leikkaustiimi.

Vasemmassa jalassa on säären kumpikin pitkä luu katkennut. Katkenneet luut liitettiin kirurgisesti metallilevyjen avulla yhteen, nilkan ulkosyrjällä on pitkä rivi tikkejä  ja pieni ruhjevamma nilkan sisäsivulla.

Nyt on toista viikkoa kulunut tapahtumasta. Jalka täytyy pitää kohoasennossa ettei siihen keräänny turvotusta. Kasasin olohuoneen sohvalle sohvatyynyjä ja tavallisia tyynyjä vuoristoksi jalan alle ja siinä olen torkkunut. Yöllä olen syönyt kipulääkettä että saan nukuttua ja päivällä olen katsellut televisioelokuvia ja olen pelannut nettipelejä. Mieheni on hommannut ruuan ja on muutenkin auttanut aina kun on pystynyt. Siteen vaihtaminen jalkaan oli ensin haastavaa, vietiin kylpyhuoneeseen puutarhatuoli kylpytuoliksi, polvi sentäs taipuu ja ortoosin saa avattua kun käy suihkussa ja olen itse laittanut siteet paikoilleen.

Minulle selvitettiin että se jalkaan tarttunut otus oli mielikuvitusta ja vammat sopivat liukastumiseen. Polulle, jonka pohja oli osittain kallioinen, oli pudonnut lehtiä kerroksittain ja niihin liukastuin. Kyllä se siitä, kyllä se siitä....   aurinko paistaa vielä risukasaankin.  

Olin jotain viiden vanha kun olin isovanhempieni luona maalla. Matti-pappan kanssa laitettiin pihaa kuntoon, taisi olla kesäkuu. Kerttiiin risukasaa pois ja sen alta paljastui lunta ja jäätä vaikka oli jo vihreä ruoho maassa.