Kun elämä pysähtyy hetkeksi
Ilta alkoi pimentyä perjantai-iltana, kotiin oli enää vahan matkaa ja yhtäkkiä tunsin kuinka joku ihan kuin otti lalastani kiini ja väänsi sen poikki. Istuin maassa syksyisen koleassa metsässä tutulla lenkkipolulla. vasen jalkani oli taittuneena kummallisesti ulospäin, oikaisin jalan ja tajusin asian, ei missään ketään ollut ja aloin kirkua. Kirkumalla mieleni selvisi sumusta jonne olin pudonnut ja otin puhelimen taskusta ja soitin kotiin. A.K. oli lämmittämässä saunaa ja odotin että kun pääsen lenkiltä niin menen saunomaan, se nyt jäi. A:K: tuli etsimään minua lenkkipolulta kävellen ja laitoin puhelimen taskulampun päälle että muutuin näkyväksi, alkoi olla jo aika pimeää. Hän löysi minut aika pian, olin n. 400m päässä kotoa. Soitettiin sitten 112:teen, se on yleinen hätäpuhelinnumero ja sieltä luvattiin lähettää ambulanssi. No aika kului, ja sitten tuli puhelinsoitto että eivät löydä. Neuvoin sitten heidät oikealle tielle ja mieheni lähti oppaaksi tien reunaan. Hän löysi tien numero